Tässä lähipäivinä on kahakoitu lehtien sivuilla joulukuvastoista. Eli siis lelukuvastoista. Kuluttajavirasto suosittaa, että ne pitäisi postittaa koteihin suljetussa kuoressa, jotta lapset eivät lähtisi kuolavaluen niitä heti pläräämään ja listaamaan toiveitaan. En ota kantaa suoraan tähän asiaan, mutta totuushan on se, että suurimmalla osalla meidän suomalaisten lapsista on leluja ja materiaalista virikettä niin paljon, että paras joululahja olisi vaikka lahjakortti lumilinnan rakentamiseen pihalle isän ja äidin kanssa tai vaikka yhteinen leffareissu.
Tuttavan lapsi ei osannut muuten vastata äidilleen, mitä hän toivoi joululahjaksi. Kaikkea kun on jo. Ajatella, että lapsi ei keksinyt mitään. No, tovin mietittyään hän keksi - tikkariteline. TIKKARITELINE!.
Joulun lähestyessa olen alkanut pähkäillä omia lahjojani, siis niitä, mitä haluan antaa muille, ja sitä kenelle niitä haluan antaa. Päätin, että tänä jouluna paketin saa ainakin Pihlajamäen terveyskeskuksen väki, oma gynekologi, kampaaja, ihanat naapurit ja tyttären päiväkodin "tädit". Näille on myös helppo keksiä annettavaa, koska se voi olla mitä vain. Muistaminenhan on tärkeintä. Osoitus, että välitän siitä, mitä olet eteeni tehnyt vuoden aikana ja kiitokset. Läheisille lahjojen hankkiminen on kaikkein vaikeinta. Okei, puolisosta ja lapsista nyt usein tietää mitä ne tarvitsevat, jos jotain tarvitsevat. Mutta entäs nämä "vaihdetaanjokavuosilahjat" tuttavat? Pakko on jotain pakettiin kääräistä ja sitten sinne menee kaiken maailman härpäkettä ja kynttilänjalkaa.
Lahja on paras, kun se yllättää ja tuottaa jonkin tunnereaktion. Hyvän mielellään. Luin jonkun naistenlehden keskustelupalstalta kun päiväkodinohjaaja kertoi parhaasta joululahjastaan. Se oli hoitolapsen antama paperi, jossa luki: olet maailman paras hoitotäti. Toinen lasten kanssa työskentelevä puolestaan sanoi, että paras lahja oli ollut pyöräilykypärä. Yksi lapsista oli ollut huolissaan, kun hoitaja oli tullut töihin koko syksyn pyörällä ilman kypärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti